torstai 30. lokakuuta 2014

Torstai

Ope taas työmaalla, toivottavasti nyt jo vähän pysyvämmin.

Tänään meni meillä aikaa paljon kaikenlaisten kuulumisten vaihtoon. Oppilailla oli paljon asiaa opelle ja opella oppilailla.

Matematiikasta tehtiin s. 84-85.
Käsitöissä tehtiin lumihiutaleita.
Äidinkielen tunnilla käytiin yhteisiä asioita, mm. Nenäpäivään liittyen.
Äidinkielessä tehtiin käsialaa, harjoiteltiin K-kirjainta. (ryhmätunnilla, r2)

Läksyksi tuli matematiikasta kotimökki 21.
Läksynä on myös näyttää kotona Nenäpäivä-tiedote.

maanantai 27. lokakuuta 2014

Maanantai

Loma vierähti ilmeisen iloisissa merkeissä, lapset olivat päässeet mummolaan ja ukin luo ja kummien hoivaan ja matkoille ja retikille ja ja ja ja vaikka mitä!

Aloitettiin matematiikassa kymmenen kertotaulun kertailulla ja osalle oppilaista se tuli ihan uutena asiana. Äidinkielessä juteltiin lomakuulumisia ja merkittiin lukuläksy.

Läksyjä tuli 2, 3 tai jopa neljä.

Äidinkielestä lukuläksy.
Matematiikasta kympin kertotaulun opettelu > huomenna testi.
Matematiikasta edellisen kertotaulutestin näyttäminen kotona.
Nokkahuiluläksy.

tiistai 14. lokakuuta 2014

Taidokas tiistai

Tänään lapset esiintyivät päivänavauksessa. He lukivat itse keksimiään runoja ja lauloivat ja soittivat Popsi, popsi porkkanaa -laulun jonka olivat opetelleet musiikkitunnilla. Voi että meni hienosti esitys! Kyllä on reipasta sakkia!

Äidinkielen tunnilla kirjoitettiin käsialaa. Tehtiin kesken jääneitä sivuja. Ei opeteltu uutta kirjainta.

Matematiikan tunnilla harjoiteltiin viiden kertotaulua, muistaakseni s. 63-64. Lapset saivat opetella kertotauluja tunnilla kymmenen minuutin ajan. Katsottiin yhdessä niksejä, kuinka kertotauluja voi harjoitella ja opetella.

Läksyksi tuli käsialakirjasta jokaiselle oma läksy. Piti valita joku sivu, joka on jäänyt kesken ja se tehdään kotona loppuun. Oppilaat merkkasivat open listaan minkä sivun tekevät.

Matematiikasta tuli läksyksi opetella viiden kertotaulu ulkoa sekä kotimökki 15 (vai oliko 16, en pysty varmistamaan, kuitenkin se kotimökki joka liittyy 5:n kertotauluun)

maanantai 13. lokakuuta 2014

Makia maanantai

Musiikin tunnilla harjoiteltiin päivänavauslaulua.
Matematiikan ja äidinkielen tunnit käytettiin riimirunojen kirjoittamiseen ja niiden esittämisen harjoittelemiseen. Riimirunot esitämme huomenna päivänavauksessa.
Liikuntatunnilla oli sisäliikuntaa.

Läksyksi tuli harjoitella  lukemaan riimiruno, jota on esittämässä päivänavauksessa.

torstai 9. lokakuuta 2014

Torstai

Matematiikassa aloitettiin kertotaulujakso.

Äidinkielessä tehtiin tehtäviä rakennuskirjasta mm. s.32-33 ja lisäksi väliin jääneitä, open mielestä tärkeitä tehtäviä.

Yllissä opiskeltiin kartta-asiaa.

Lisäksi oli liikuntatunti.

Läksyksi tuli rakennuskirjasta s. 34 ja matematiikasta joko kesken jääneet ensimmäisen kertotaulujaksotunnin tehtävät (en muista sivunumeroita) tai kotinurkka 15. Lisätehtäviä saa tehdä jos haluaa.

keskiviikko 8. lokakuuta 2014

Keskiviikko

Äidinkielen tunnilla tehtiin rakennuskirjasta s. 32-33.
Teatterikirjasta tehtiin m-aukeamaa.
Kuvataidetunnilla tutustuttiin pointillismiin ja tehtiin puun lehteä.
Käsityötunnilla jatkettiin nalle-projektia
Uskontotunnilla laulettiin virsi ja lasten hengellinen laulu ja opiskeltiin Isä Meidän -rukousta eteenpäin.

Läksyksi tuli äidinkielestä rakennuskirjasta s. 30 (tähtitehtävän lauseita ei kirjoiteta vihkoon vaan korjaukset tehdään kirjaan tekstin päälle ja sekaan)
Teatterikirjasta kirjoitetaan läksynä taitonurkka M-aukamalta.

tiistai 7. lokakuuta 2014

Tiistai

Päivänavaustunnilla käytiin läpi luokan yhteisiä asioita:
- 2. lk oppilaiden liikuntakerho alkaa ensi viikon tiistaina > asiasta on mennyt kotiin Wilmaviesti. Ilmoittautumiset omalle opelle.
- Ruokalan remontti alkaa > vaikuttaa kulkemisiin ja käsien pesuun
- tiistaisin ruokavälkällä sählyvuoro salissa

Matematiikan tunnilla tehtiin koe ensimmäisen jakson asioista.

Musiikkitunnilla oli ollut open mukaan aika vauhdikas tunnelma, mitä sitten tarkoittanee ;)

Läksyksi tuli lukuläksy s. 38-39.

maanantai 6. lokakuuta 2014

Maanantai

Vatsatauti on saavuttanut Otavan koulunkin. Muistutuksena koteihin, että vatsataudin jälkeenkin tarvitaan oireeton päivä ennenkuin tullaan takaisin kouluun.

Tänään luokkaamme tuli uusi oppilas, Herkko. Hienosti lapset ottivat uuden luokkakaverin mukaan joukkoonsa.

Matematiikassa pelattiin ja laskettiin kertausaukeamaa. Tulossa lähipäivinä on siis koe.  Kokeessa lasketaan yhteen- ja vähennyslaskuja lukualueella 0 - 100.

Äidinkielen tunnilla luettiin lukukirjaa.

Läksyksi tuli lukukirjasta s. 36-37 EL.
Matematiikasta tuli kotimökki 14.