tiistai 17. joulukuuta 2013

Tiistai

Äidinkielen mentiin j-aukeamalle.
Matematiikan tunnilla laskettiin s. 74-75. Lukualue kasvoi 13:een  saakka.
Ennen ruokailua oli koko koulun yhteislauluharjoitukset juhlaan varten. Samalla katsoimme salissa oman juhlaohjelman paikat. Juhlaohjelmaa harjoiteltiin myös ruokailun jälkeen.

Läksyksi tuli lukemista j-aukeamalta ainakin tavuruudukon ja muutaman sanan verran.

Wilmassa on vanhemmille parikin viestiä.

maanantai 16. joulukuuta 2013

Maanantai

Heips pitkästä aikaa!

Läksyksi tuli p-aukeamalta lukemista vähintäänkin tavuruudukko.

Musiikkitunnilla laulettiin joulujuhlalauluja, äidinkielen tunnilla mentiin p-kirjaimeen. Sitten harjoiteltiin joulujuhlaesitystä ja askarreltiin.

Kohta on joululoma! Jee!

tiistai 10. joulukuuta 2013

Maanantai ja tiistai

Maanantaina tuli läksyksi yllistä kerätä kuuluisien suomalaisten henkilöiden kuvia yllin vihkoon. Kuvia voi kerätä aikakauslehdistä, sanomalehdistä tai tulostaa netistä. Jos kuvia ei löydy tai siis kotiin ei tule lehtiä, joista löytyisi kuvia kuuluisista suomalaisista eikä niitä voi netistäkään tulostaa, ne voi myös piirtää itse. Tätä läksyä varten ei tarvitse ostaa lehteä. Läksy palautetaan viimeistään perjantaina. Jos kotona ei ole liimaa, kuvat liimataan koulussa. (vaikkain ope suosittelee että kotiin hankitaan läksyjä varten liimapuikko, pakko ei ole mutta ope suosittelee)

Tiistaina matematiikan tunnilla tehtiin matematiikan koe.
Äidinkielen tunnilla kirjoitettiin tavuista sanoja ja luettiin pareittain sanoja.
Yllin tunnilla mentiin uuteen aiheeseen, kotieläimet.
Kuvataidetunnilla jatkettiin joulukortteja.

Läksyksi tuli lukuläksy k-aukeamalta tai seuraavasta tarinasta. Yllin läksy siis palautetaan viimeistään perjantaina.

keskiviikko 4. joulukuuta 2013

Keskiviikko

Tänään Sadio kertoi lapsille hieman omasta kotimaastaan. Lapsia kiinnosti kovasti kuulla Afrikkalaisista eläimistä, kasveista ja ruuista. Vaatteet kiinnosti erityisesti tyttöjä.
Kirjastotunnin päätteeksi luettiin kirjoja pareittain. Melkein kaikki lapset olisivat halunneet että Sadio olisi tullut lukemaan heidän kanssaan kirjoja ihmettelemään kuvia.

Läksyksi tuli lukuläksy K-aukeamalta ja kirjoittamista Bellakirjasta.

tiistai 3. joulukuuta 2013

Tiistain tohinaa

Äidinkielen ja matematiikan ryhmätunneilla Otavan opiston Sadio opetti lapsia. Mm. kirjoittamaan k-kirjainta ja laskettiin yhteen- ja vähennyslaskuja lukualueella 0-10. Pelatiin myös jännääkin jännempää matematiikan jääkiekkopeliä. Yllin tunnilla puhuttiin tulevasta Itsenäisyyspäivästä. Kuvataidetunnilla painettiin kuvia joulukortteja varten press print-laatoilla.

Läksyjä ei tullut, oli jotenkin tapahtumarikas päivä ja läksyt jäi.

maanantai 2. joulukuuta 2013

Maanantai

Tällä viikolla luokassamme on harjoittelemassa Otavan opiskelija. Sadio kulkee luokan mukana tunnilta toiselle.

Äidínkielen tunnilla siirryttiin k-kirjaimeen.
Matematiikassa aloitettiin uusi lukualue.
Käsityötunnilla käytiin teknisen työn luokassa sahaamassa keppejä askarteluja varten.

Läksyksi Aapisesta K-aukeamalta lukemista ja matematiikasta poikkeuksellisesti s. 66 t. 1 ja 2 sekä niiden yläpuolella määrän 10 merkitsemistä.

torstai 28. marraskuuta 2013

Torstai

Matematiikan tunnilla tehtiin Keksi itse - sivuja.
Käsityötunnilla askarreltiin Suomen liput ja aloitettiin tekemään Itsenäisyyspäivän kynttilöitä.
Yllin tunnilla puhuttiin itsenäisestä Suomesta.
Äidinkielen tunnilla kirjoitettiin sanoja ja t-kirjainta Bellakirjasta.

Jotenkin ope onnistui suhaamaan niin että läksyjä ei tullut. Hmmmm.......

keskiviikko 27. marraskuuta 2013

Keskiviikko

Tänään ope sai käydä katsomassa musiikkitunnilla oppilaiden harjoitteleman Tapio-laulu esityksen. Voi miten hienosti lapset lauloivat ja soittivat! Ansku-ope kertoi että laulussa olisi voinut olla soittamassa soittimia kuka vaan sillä kaikki lapset olivat oppineet myös soitettavat osuudet! Videoita-välilehdellä videonpätkä esityksestä.

Uskontotunnilla puhuttiin ihmisten erilaisuudesta ja erilaisten ihmisten kunnioittamisesta.
Äidinkielen tunnilla oli kirjastotunti. Kirjaston Merja kävi tänäänkin lukemassa luokassa aikas hauskan kirjan.

Läksyksi tuli Aapisesta Ä-aukeamalta lukemista ja Bella-kirjasta s. 52 t. 1 ja 2

tiistai 26. marraskuuta 2013

Tiistai

Matematiikassa laskettiin Keksi itse sivuja (s. 62-63).
Äidinkielen tunnin sijasta olikin kuvista, painettiin presprint laatoilla joulukorttikuvia.
Yllin tunnilla puhuttiin erilaisista metsistä ja aloiteltiin Itsenäinen Suomi -jaksoa.
Ennen ruokailua oli pitkähkö päivänavaus ja ehdittiin vain hieman järjestellä pulpetteja.
Päivän havainto on että open pöydät ovat melkoisessa sotkussa, lapset varmaan niitä sotkevat... Hyi Hyi!

Läksyksi tuli matematiikasta kotimökki 28.

maanantai 25. marraskuuta 2013

Maanantai

Äidinkielen tunnilla tehtiin Bellakirjan tehtäviä.
Matematiikan tunnilla laskettiin s. 60-61.
Käsityötunnilla askarreltiin jouluaskarteluja.

Läksyksi tuli matematiikasta mökki 27 ja äidinkielestä Bellakirjasta s. 47

perjantai 22. marraskuuta 2013

Pirtsakka perjantai

Välilehdille on lisätty valokuvia mm. Nenäpäivästä.

Äidinkielen tunnilla luettiin lukuläksyt pareittain ja luettiin sanoja.
Käsityötunnilla jatkettiin jouluaskarteluja ja harjoiteltiin ensiviikon päivänavauksen virsiä (elämänkatsomustiedon oppilaat olivat avustajan kanssa tekemässä muita musiikkihommia).
Yllin tunnilla tutustuttiin metsän puihin ja kasveihin.

Läksyä ei tullut. Mukavaa viikonloppua kaikille!

torstai 21. marraskuuta 2013

Torstai

Matematiikan tunnilla laskettiin s. 57-58. Harjoiteltiin kuinka vähennyslaskulla voidaan ratkaista yhteenlaskun puuttuva tekijä jos vastaus ja toinen yhteenlaskettava tiedetään.
Äidinkielessä siirryttiin uuteen kirjaimeen, t-aukeamalle.
Yllin tunnilla opiskeltiin asiaa metsän puut. Todettiin että puu on iso kasvi ja että siinä on samat kasvin osat kuin muissakin kasveissa.
Käsitöissä jatkettiin joulupostikuoria ja joulukuusenkoristetta, perinteistä lenkkiketjua.

Läksyksi tuli matematiikasta kotimökki 26 ja lukuläksy t-aukeamalta.

keskiviikko 20. marraskuuta 2013

Keskiviikko

Uskontotunnilla keskusteltiin siitä, että jokainen on tärkeä ja taitava jossakin. Jokainen on myös erilainen ja ainutlaatuinen, siitä muistona lapsilla on nyt violetti sormenpää kun painoimme sormenjälkikuvat uskonnon vihkoihin.

Äidinkielen tunnilla oli lukutunti. Kävimme kirjastossa ja sen jälkeen kirjaston Merja tuli luokkaamme lukemaan satuja.

Läksyjä ei tullut. Palautteesta päätellen eiliset kolme läksyä ei ollutkaan ihan niin kiva juttu kuin aluksi vaikutti.... palaamme kahteen läksyyn taas huomisesta alkaen :)

tiistai 19. marraskuuta 2013

Tehokas tiistai

Matematiikassa laskettiin s. 56-57 vähennyslaskuja.
Äidinkielessä kirjoitettiin Bellasta m-sivujen tehtäviä. Ope kuunteli Aapisesta tulleet lukuläksyt ja antoi uutta läksyä.
Yllissä opiskeltiin asiaa eloton ja elollinen.
Kuvistunnilla liimattiin joulukirjekuoreen koristereunoja eli tereitä.

Läksyjä oikeasti tuli tänään KOLME!!!
Matematiikasta kotinurkka 25.
Aapisesta lukemista (sanoja r-aukeamalta tai seuraavalta sivulta pätkä kertomusta)
Bella-kirjasta r-aukeamalta 3 riviä kirjoittamista.

torstai 14. marraskuuta 2013

Torstai

Äidinkielen tunnilla kirjoitettiin kaksitavuisia sanoja ja leikittiin Laiva on lastattu - leikkiä.
Toisella äidinkielen tunnilla oli vapaata kirjoittamista. Jokainen sai kirjoittaa oman tason mukaisesti alkukirjaimia, alkutavuja, sanoja tai lauseita open näyttämän kuvan pohjalta. Ope ei sen pahemmin korjaillut virheitä kirjoitetusta tekstistä, halusi vaan nähdä mihin lapset pystyvät.
Matematiikan tunnilla mentiin numeroon 9.
Käsityötunnilla tehtiin perinteistä joulukuusen koristetta, lenkkiketjuja.
Liikuntatunnilla tuntuu (kuulostaa) olevan kivaa (meidän luokka on liikuntasalin alapuolella ja juoksevien jalkojen töminä ja vähän kiljumistakin kuuluu tänne luokkaan kun täällä kirjoittelen)

Läksyksi tuli äidinkielestä lukemista (punaraidallinen vihko, kirjoitetut sanat, merkitty rastilla)
Matematiikasta tuli tehtäväsivun alareuna (s. 55) tai kotimökki 24. Tosi moni oppilas halusi ottaa läksyksi molemmat.

keskiviikko 13. marraskuuta 2013

Keskiviikko vaimikäsenytoli

Musiikki ja liikunta mennä hurahti rattoisasti. Liikuntavarusteita tuntui puuttuvan muutamilta oppilailta, varsinkin pyyhkeitä. Ansku laittanee niistä tarkemmin viestiä.

Uskontotunnilla tutustuttiin luomiskertomukseen. Äidinkielen tunnilla oli lukutunti.

Läksyä tuli uskonnosta. Vihkossa oleva luomiskertomukseen liittyvä moniste. Ohje sujautettiin reppuun (siis kirjallinen ohje, kirjoitettu koneella, kapea suikale repun pohjalla tai uskontovihkon välissä) Koskee uskontotunneille osallistuneita.

maanantai 11. marraskuuta 2013

Maanantai

Pikkaisen opella pukkaa kiirettä joten tänään tulee näkyville tänne vain läksyt.

Matematiikasta tuli kotimökki 22 ja äidinkielestä Bellakirjasta m-kirjaimesta kotitehtävistä (olikohan s.44) tehtävät 1 ja 2.

torstai 7. marraskuuta 2013

Torstai

Äidinkielen tunnilla luettiin, kirjoitettiin ja kuunneltiin Aapisen tarinoita. Matematiikan tunnilla laskettiin ja aloitettiin numero 8. Sitten oli kaksi kuvis/askartelutuntia. Tehtiin valmiiksi teemaviikon aiheisiin liittyviä kuvistöitä ja askarreltiin huomiselle mielenilmauskävelylle pieniä eri maiden lippuja.

Läksyksi tuli lukuläksy e-aukeamalta.

Huomenna siis koulua klo 8.30-12.30.

keskiviikko 6. marraskuuta 2013

Keskiviikko

Teemaviikon kolmas päivä. Plan-järjestön Anni kävi kertomassa Plan-toiminnasta ja leikittämässä lapsia. Kävimme kirjastossa tutustumassa Kerran kello 12 -valokuvanäyttelyyn. Liikuntatunnin aikana olikin musiikkia.

Läksyksi tuli lukuläksy. Osalle entinen läksy ja osalle pätkä lukemista seuraavasta tarinasta.

tiistai 5. marraskuuta 2013

Tiistai

Teemaviikon toinen päivä. Eilen keskusteltiin asiasta luokassa. Että mitä tarkoittaa Lasten oikeudet. Tänään luokassa kävi Otavan opistolta vierailija. Hän hieman kertoili omasta lapsuudestaan Thaimaassa sekä opetti thai - kielisen tervehdyksen.

Matematiikan ryhmätunneilla opiskeltiin yhteenlaskun vaihdannaisuutta. Äidinkielessä oli Bella-kirjan tehtäviä, sanelu ja luettiin L-aukeaman tavuja ja tekstejä.

Läksyksi tuli osalla oppilaista Bellakirjasta e-kirjaimen kirjoittamista tai muita tehtäviä ja kaikille lukuläksy Aapisesta (vähintäänkin tavuruutu)

perjantai 1. marraskuuta 2013

Perjantai

Lapset ovat koko viikon odottaneet ihan malttamattomina perjantain Halloween-diskoa. Tänään tuo odotus palkitaan!

Ryhmätunneilla tehtiin poikkeuksellisesti matematiikkaa. Käsityötunnilla tehtiin keskeneräisiä käsitöitä. Ennen ruokailua open piti käydä kaupungissa ja sillä aikaa lasten kanssa luokassa oli Milla-avustaja. Silloin oppilaat tekivät värityskuvia joissa oli laskuja.

Läksyjä ei tullut. Mukavaa viikonloppua!

torstai 31. lokakuuta 2013

Torstain tohinaa

Olipas kiva päivä! Oppilaat olivat mahdottoman innokkaalla tuulella ja hyväntuulisuutta oli vaikka muillekin jakaa!

Äidinkielen tunnilla ope kuunteli lukuläksyjä ja oppilaat tekivät työkirjasta tehtäviä. Matematiikan tunnilla ei ehditty kuin tarkistaa muutama aiemmin tarkistamatta jäänyt läksytehtävä ja tutustua tulevan teemaviikon sisältöön pääpiirteittäin. Kuvaamataidossa piirrettiin ja väritettiin ja käsityötunnilla askarreltiin mm. sormivirkkausetanoita. Liikuntatunnilla oli sisäliikuntaa.

Läksyksi tuli Bellakirjasta l-kirjaimen kirjoittamista. Ja toinen läksy on antaa vanhemmille teemaviikosta kertova tiedote. Tiedotteen alaosa tulee palautaa viimeistään 5.11. opettajalle kouluun.

keskiviikko 30. lokakuuta 2013

Keskiviikossa jo mennään

Musiikki ja liikuntatunneilta tuli ruokailuun tosi iloista ja innokasta porukkaa. Liikuntaunnilla oli ainakin juostu ja musiikkitunnilla laulettu. Tarkemmin omalle opelle ei sitten asiasta kerrottukaan!

Läksyä tuli äidinkielestä ja uskonnosta (uskontoläksy ei koske elämänkatsomustiedon oppilaita).
Äidinkielestä tuli lukuläksy - sama kuin eilen.
Uskonnosta tuli vihkoläksy. Koristele huoneentaulun teksti ja kehys.

maanantai 28. lokakuuta 2013

Lomanjälkeinen maanantai

Kouluun saapui oikein innokkaita ekaluokkalaisia! Lomalla oli käyty kylässä ja muilla retkillä, oli uitu ja herkuletu, oltu kavereiden luona ja ulkoiltu.

Äidinkielen tunnilla juteltiin lomakuulumisia ja tehtiin Bellakirjasta o-kirjain tehtäviä. Matematiikan tunnilla oltiin yhteen- ja vähennyslaskubingoa ja harjoiteltiin kirjoittamaan numeroa 7. Käsityötunnilla tehtiin sormivirkkausetanoita ja Halloween-värityskuvia.

Läksyksi tuli lukuläksy, joka on monisteella repussa.

keskiviikko 16. lokakuuta 2013

Keskiviikko

Musiikin tunnilla oppilaat lauloivat ja soittivat mm. Dracula-laulua. Ope kävi vähän kuvaamassa ja toivottavasti osaa liittää videon tänne blogisivuille jo tänään keskiviikkona. Musiikin ope Ansku kertoi että oppilaita vähän jännitti etukäteen että pelottaakohan omaa opea kun laulussa on niin hurjat sanat. :)
Liikuntatunnilla oli suunnistusta pihakartan avulla.
Uskontotunnilla puhuttiin kateudesta ja ET-tunnin aihetta en ehtinyt kysyä.
Äidinkielen tunnilla oli lukutunti - oppilaat lainasivat kirjoja, ja lukivat tai selailivat niitä ja lopputunnista ope luki Pekka Töpöhäntää.

Läksyksi tuli lukuläksy Belloille monisteelta ja Tahvoille Aapisesta.

tiistai 15. lokakuuta 2013

Tiistai

Ryhmätunneilla oli matematiikkaa ja äidinkieltä. Matematiikassa laskettiin vähennyslaskuja lukualueella 0-6 ja äidinkielessä kirjoitettiin o-kirjainta ja tunnistettiin alkutavuja sekä ope kuunteli lukuläksyt. Edistymistä lukemisrintamalla tuntuu tapahtuvan päivittäin, tänään ainakin tuntui kuin vaikka kuinka moni olisi päässyt jyvälle vähintäänkin kaksikirjaimisien tavujen lukemisesta.

Yllin tunnilla ei paljon ehdittykään kun oli päivänavaustunti. Väritettiin keskeneräisiä liikennemerkkejä.

Äidinkielen tunnilla tehtiin yhteistyötä naapuriluokan kanssa, siis 1.B-luokan kanssa. Sekoitettiin Markuksen kanssa oppilaita kahteen ryhmään, Tahvoihin ja Belloihin. Bellat opiskelivat Marjaopen kanssa ja Markus opetti Tahvoja.

Läksyksi tuli lukemista joko Aapisesta tai monisteelta. Matematiikasta tuli kotinurkka 17.

maanantai 14. lokakuuta 2013

Maanantai

Musiikkitunnilla laulettiin mm. Draculalaulua.
Sitten matematiikan tunnilla siirrttiin uuteen lukuun, 6. Lueteltiin lukujonoja 0-6 ja takaperin 6-0. Laskettiin kirjasta laskuja.
Äidinkielen tunnilla harjoiteltiin lukemaan tavuja, joihin tuli uutena kirjaimena o-kirjain. Ihmeteltiin myös sitä, miksi aakkosia ei opetella aakkosjärjestyksessä.
Käsityötunnilla jatkettiin sormivirkkausta.

Läksyksi tuli matematiikasta kotimökki 16. Äidinkielestä tuli lukuläksyä o-aukeamalta.

ps. Ope ilmoitti että perjantaina on lelupäivä. Mukaan saa ottaa yhden lelun jonka itse jaksaa kantaa ja lelua pitää osata myös käyttää itse. Lelun voi korvata myös lautapelillä tai piirustusvälineillä.

torstai 10. lokakuuta 2013

Torstai

Äidinkielen tunnilla luettiin lukuläksyt pienissä ryhmissä, sitten harjoiteltiin tavujen kirjoittamista ja alkutavun tunnistamista Bella-kirjasta.
Matematiikan tunnilla tehtiin "koe" ja pelattiin noppapelejä.
Ruuaksi oli makaronilaatikkoa.
Kuvistunnilla piirrettiin sateenvarjoja vahaväreillä.
Käsityötunnilla aloitettiin tekemään sormivirkkausta.

Läksyjä en muistanut antaa. Hups.....

keskiviikko 9. lokakuuta 2013

Keskiviikko

Ensin oli musiikkia ja liikuntaa. Sitten ruokailu, tänään oli broilerikeittoa. Sitten oli uskonnon tai elämänkatsomustiedon tunti ja lopuksi lukutunti.

Läksyä tuli, lukuläksy monisteella. Lukemisen lisäksi pitää miettiä mikä sana voisi alkaa luetulla tavulla. Sanan voi piirtää kuvana tai kirjoittaa kirjaimin.

tiistai 8. lokakuuta 2013

Tiistai

Ryhmätunneilla ope kuunteli lukuläksyt ja tehtiin n-kirjaimen harjoittelua Bella-kirjasta. Matematiikan ryhmätunnilla laskettiin matematiikan keltaisia sivuja (=sivuissa keltaiset reunat, tehtävät ovat ongelmanratkaisutyyppisiä tehtäviä)

Ykkösryhmän oppilaat harjoittelivat esiintymään tämän aamun koko koulun päivänavauksessa. Ope kyseli opettamiaan asioita Aleksis Kivestä ja oppilaat vastasivat. Apuna oli lukijoilla muistilippuset. (ope yrittää laittaa valokuvan päivänavauksesta tänne blogiin kotona)

Ruokailun jälkeen tehtiin vähän kaikkea, mm. käsitöitä, askarteluja, värityskuvia jne. Mitä nyt oli kenelläkin kesken.

Läksyksi tuli kaikille jonkinlainen lukuläksy ja matematiikasta mökki 14.

maanantai 7. lokakuuta 2013

Maanantai

Musiikkitunnilla oli kuulemma heti aamusta ollut hauskaa!
Yllin tunnilla puhuttiin erilaisista liikennemerkeistä. Että on varoitusmerkkejä, kieltomerkkejä, ohjemerkkejä ja määräysmerkkejä. Sitten pelattiin pareittan muistipeliä liikennemerkeillä.
Äidinkielen tunnilla kirjoitettiin sanelusta tavuja ja kuunneltiin alkukirjaimia sekä siivottiin pulpetit.
Käsityötunnilla saatiin melkein kaikki sienitaulut valmiiksi.

Läksyksi tuli punaisesta kirjoitusvihkosta n-kirjaimen kirjoittamista ja Aapisesta lukuläksy. (Joko tarinan lukemista tai n-aukeaman lukuläksyä tavuruudukosta ja ehkä vähän sanojakin)

torstai 3. lokakuuta 2013

Torstai

Jotain ongelmaa tietokoneiden kanssa ja vasta nyt saan tänne merkattua päivän kuulumiset. Ja läksyn.

Uimahallissa meni mukavasti. Kehuja tuli uimaopelta hyvin käyttäytyvästä ryhmästä! Kummioppilaat olivat mennessä ja tullessa vieruskavereina ja ruokailussa myös.

Ruokailun jälkeen äidinkielessä siirryttiin uuteen kirjaimeen. Seuraavalla tunnilla oli kuvataidetta ja tehtiin luokan seinälle syksyinen puu. Liikuntatunti oli Anskuopen luokassa ja siellä oppilaat olivat harjoitelleet luokkasuunnistusta.

Läksyksi tuli Bellakirjasta n-kirjaimen kirjoittamista.

keskiviikko 2. lokakuuta 2013

Keskiviikko

Uskontotunnilla siirryttiin uuteen aihepiiriin, yhdessä toimimiseen. Äidinkielen tunnilla oli lukutunti, käytiin lainaamassa pulpettikirjoja ja tutkiskeltiin niitä.

Läksyksi tuli lukuläksy s-aukeamalta. Sama läksy on ollut jo aiemminkin. Silti se on luettava.

tiistai 1. lokakuuta 2013

Tiistai

Äidinkielen ryhmätunnilla luettiin tavuja tai tehtiin aapiseen liittyviä tehtäviä sekä tehtiin Bellakirjasta tehtäviä. Matematiikan tunnilla keksittiin laskuja pikkulelujen avulla ja kirjoitettiin laskut vihkoon. Oppilaat saivat kertoa matematiikan Olipa kerran -tyyppisiä tarinoita toisilleen ja niistäkin kirjoitettiin lasku näkyville.

Yllissä aloitettiin tutkia liikennemerkkejä. Kuvataidetunnilla jatkettiin vesiväreillä tehtyjä saappaita ja loppuaika oli vapaa-aikaa.

Läksyksi tuli antaa vanhemmille sinisestä kansiosta vanhempainvarttiin liittyvä lomake ja Bellakirjasta  S-kirjainten harjoittelua.

maanantai 30. syyskuuta 2013

Maanantai

Takana hieman normaalia levottomampi maanantai. Hmmm.... Lomaa odotellessa?

Musiikkitunnin jälkeen oli matematiikkaa. Piti keksiä itse laskuja Keksi itse -sivuilla. Yllin tunnilla tehtiin pieni heijastintutkimus (tutkittiin onko takissa, repussa ja kengissä heijastimia, löytyykö varusteista heiluva heijastin). Äidinkielen tunnilla tehtiin alkutavujen lukemista tai luetunymmärtämistehtäviä monisteelta.

Läksyksi tuli matematiikasta kotimökki 15 (mökki 14 jäi väliin)
Läksyksi yllistä tuli värittää liikennemerkit loppuun (moniste kansiossa repussa)

torstai 26. syyskuuta 2013

Torstai

Tänään oli uintipäivä. Open myöhäisestä ilmoituksesta huolimatta kaikilla oppilailla oli hienosti uimakamppeet mukana. Samaan aikana uimahallissa olivat mukana viidennen luokan kummioppilaat. He katsoivat pukuhuoneessa pienempien perään ja pois tullessa kummioppilaat pääsivät istumaan kummiensa kanssa. Ruokailussakin kummit olivat kavereina ruokapöydässä. Opettajat olivat tietenkin valvomassa touhua. Hienosti meni! Taisi olla mieleistä molemmille, kummikavereille ja ekaluokkalaisille.

Iltapäivällä piti jaksaa vielä kolme tuntia koulussa. Tehtiin mitä jaksettiin kevennetyllä ohjelmalla. Oltiin pidennetty välitunti ennen viimeistä tuntia. Viimeisen tunnin ohjelma vaihdettiin liikuntatunnista videon katseluksi.

Läksyä ei tullut.


keskiviikko 25. syyskuuta 2013

Keskiviikon hösötykset

Olipa ihan normipäivä. Ei mittään ihmeitä.

Auton ikkuna oli tänä aamuna ainakin kaupungissa jo raaputuskunnossa, siis jäässä. Nyt lienee viimeinen aika ottaa pipot ja käsineet käyttöön.

Läksyksi tuli näyttää kotona punainen lappu, jossa kerrotaan että huomenna mennään koulupäivän aikana uimahalliin. Ope olisi voinut muistaa ilmoittaa tästä asiasta paljonpaljonpaljon aikaisemmin mutta kun ei nyt vaan muistanut.... murrr....

maanantai 23. syyskuuta 2013

Makea maanantai

Koulukuvaus aiheutti hieman tohinaa tälle päivälle. Jännitikin oppilaita vähän....Muuten mukava päivä!

Musiikkia opetti Merja Lokka kun Ansku on vielä poissa.
Äidinkielen tunti menikin lähes kokonaan kuvaustohinoissa. Kirjoitettiin kuitenkin vihkoon tavuja ja sanoja.
Ennen ruokailua piirrettiin syksyisiä puita.
Matematiikan tunnilla oli sekä yhteen- että vähennyslaskuja.

Läksyksi tuli: Äidinkielestä joko lukuläksy tai kirjoitusläksy punakantisesta vihkosta (kirjoitusläksyssä tulee kirjoittaa sanoja joiden alkutavuna on koulussa kirjoitettu tavu. Jos viivalla on sana, voi kirjoittaa lauseen jossa viivalla oleva sana on. Kirjoitusläksy tuli niille oppilaille jotka jo osaavat lukea sanoja)
Matematiikasta tuli kotimökki 13

torstai 19. syyskuuta 2013

Torstai tohinaa täynnä

Äidinkielen tunnilla oli monenlaista ohjelmaa. Osa oppilaista oli joko S2-tunnilla Terhi-open kanssa, osa oli erityisope Mirjan "sieppaamina" harjoittelemassa lukemishommia yläkerran pikkuluokassa ja loput open kanssa luku- ja kirjoitushommissa omassa luokassa.

Matematiikan tunnilla tehtiin hajotelmia lukualueella 1-5 (hajotelma=mistä kahdesta luvusta saat yhteenlaskulla esim. 5 > 0+5, 1+4, 2+3, 3+2, 4+1, 5+0) ja pelattiin matematiikkapeliä nopilla.

Yllin tunnilla aloitettiin liikenneturvallisuusjakso tutustumalla kirjan kuviin ja esimerkkitilanteisiin turvallisista koulumatkareiteistä.

Käsityötunnilla jatkettiin sienitauluja.

Liikutaa piti sijaisope Sanna.

Läksyjä en muistanut TAASKAAN antaa... hyi ope!

keskiviikko 18. syyskuuta 2013

Keskiviikko

Ensin oli musiikkia ja liikuntaa. Ansku ope oli poissa, sijaisope Sanna piti tunnit.

Kolmas tunti oli uskontoa tai elämänkatsomustietoa. Sitten oli äidinkieltä, lukutunti.

Läksyjä ei tullut.

tiistai 17. syyskuuta 2013

Tiistai

Ryhmätunneilla tehtiin matematiikkaa ja äidinkieltä. Matematiikassa jatkettiin vähennyslaskuja. Äidinkielessä luettiin tavuja ja sanoja kirjaimilla a, i, u ja s.

Ensimmäisellä yhteisellä tunnilla oli ennen ruokailua pitkähkö päivänavaus ja valokuvauslappujen keräilyä. Toisella yhteisellä tunnilla jatkettiin ylliä, ope luki Ella-kirjaa ja lopputunti oli vapaa-aikaa (oppilaat saavat silloin itse valita että rakentelevatko legoista, lukevatko pulpettikirjaa, piirtävätkö pulpettivihkoon vai tekevätkö esim. matematiikan lisätehtäviä. Ihan oleillakin saa jos jaksaa olla omalla paikallaan häiritsemättä muita.).

Läksyksi tuli matematiikasta kotimökki 11.
Lukuläksyksi tuli eilinen lukuläksy uudelleen tai lukemista s-aukeamalta kirjasta (s-aukeama lähinnä lukijoille).

maanantai 16. syyskuuta 2013

Maanantai

Ekalla tunnilla lasten riemuksi rehtori piti heille koulua, kun musiikin ope Ansku oli poissa.
Sitten olikin matematiikkaa ja vähennyslaskuja.
Ennen ruokailua ope luku Ellakirjaa ja siivottiin pulpetit.
Ruokailun jälkeen oli käsityötunti.

Läksyjä tuli monenlaisia ja monta.
- matematiikasta moniste
- äidinkielestä lukuläksy (lukijat voivat lukemisen lisäksi miettiä mitä sanoja alkaa luetulla tavulla ja piirtää niistä sanoista pienen kuvan tavun viereen. Myös lukemaan opettelevat saavat piirtää jos haluavat)
- valokuvausta varten olevat laput pitää antaa vanhemmille
- pitää vahtia että vanhemmat muistavat myös allekirjoittaa valokuvauslapun :)

keskiviikko 11. syyskuuta 2013

Keskiviikko

Aamulla oli ensin musiikkia ja liikuntaa. Ruokailun jälkeen uskontoa tai elämänkatsomustietoa.

Matematiikkaa oli viimeisellä tunnilla ja silloin aloitettiin laskemaan ihan oikeita pluslaskuja. Se oli oppilaiden mielestä kivaa! Oli niitä laskuja jo odotettukin.

Läksyksi tuli matematiikasta s. 23 loppuun ja kotimökki 9.

tiistai 10. syyskuuta 2013

Tiistai

Ensin oli ykkösryhmällä matematiikkaa ja äidinkieltä. Samat tunnit oli kakkosryhmällä iltapäivällä. Äidinkielessä luettiin, riimiteltiin, kuunneltiin satu ja tutkittiin kuvia.
Yllin tunnilla laitettiin eilen pihalta kerätty kasvi kontaktimuovilla yllin vihkoon. Muuta ei ehdittykään kun oli päivänavaustunti.
Ruokailun jälkeen oli käsityötunti. Ommeltiin sienitauluja.

Läksyksi tuli lukuläksy U-sivulta.

maanantai 9. syyskuuta 2013

Maanantai 9.9.

Aamulla oli ensin musiikkitunti.
Toisella tunnilla oli matematiikkaa, sitten käytiin yllin tunnilla hakemassa kasveja koulun piha-alueelta ja laitettiin ne prässääntymään sanomalehtien väliiin. Viimeisellä tunnilla oli kuvaamataitoa ja piirrettiin vahaliiduilla hedelmä- ja vihanneskoreja.

Läksyksi tuli matematiikasta kotimökki 8.

torstai 5. syyskuuta 2013

Torstai

Tänään ope opetti omia oppilaitaan poikkeuksellisesti myös liikuntatunnilla. Oltiin leikkejä - seurataan johtajaa, peiliä ja puuhippaa.

Ensimmäisellä tunnilla oli äidinkieltä. Ihailtiin ja kehuttiin Tahvokissaa, tutkailtiin Aapisesta aukeamaa s. 20-21, kuunneltiin satu ja kirjoitettiin u-kirjainta.

Toisella ja kolmannella tunnilla tutustuttiin puutarhan antimiin ja jaoteltiin niitä vihanneksiin, juureksiin, marjoihin ja hedelmiin. Hedelmien joukkoon päätyi myös vähän eksoottisempiakin hedelmiä kuin mitä Suomessa kasvaa....

Neljännellä tunnilla aloitettiin sienitaulun tekemistä.

Läksyksi tuli punaisesta vihkosta i-kirjaimen kirjoittamista. (eilen läksyä ei tullutkaan)

tiistai 3. syyskuuta 2013

Tiistai

Tänään oli ensin aamulla ykkösryhmän matematiikan tunti ja äidinkielen tunti. Sama homma oli kakkosryhmäläisillä iltapäivällä. Matematiikassa pelattiin noppapelejä, äidinkielessä kirjoitettiin i-kirjainta ja ope kuunteli lukuläksyjä.

Yllin tunnilla tunnistettiin ja väritettiin puiden lehtiä.
Äidinkielen toisella tunnilla käytiin kirjastossa.

Läksyksi tuli a-sivu punaisesta äidinkielen vihkosta.

maanantai 2. syyskuuta 2013

Maanantai

Mukavaa alkanutta viikkoa!

Tänään aamulla oli musiikkia. Sitten äidinkieltä. Luettiin i-kirjain sivua.
Matematiikan tunnilla oli jakamista (jos Piki-koira saa yhden pallon niin monta jää Ellille kolmesta pallosta).
Käsityötunnilla tehtiin purjeveneitä.

Tänään tuli (vihdoinkin - sanoivat oppilaat) kaksi läksyä.

Äidinkielestä tuli lukuläksy i-aukeamalta.
Matematiikasta tuli kotimökki 7 punareunaisilta sivuilta.

torstai 29. elokuuta 2013

Torstain tohinaa

Kiitoksia kaikille vanhemmille osallistumisesta vanhempainiltaan!

Tänään tehtiin äidinkielen tunnilla tavujen kirjoittamista. Matematiikan tunnilla harjoiteltiin numeroa 5. Yllin tunnilla oltiin metsäretkellä ja tutkittiin erilaisia kasvien lehtiä. Aarteita ei ehditty kerätä vaikka niin vanhempainillassa niin haastelin. Käsityötunnilla tehtiin purjelaivoja kartongista leikkaamalla ja neulalla ompelemalla.

Läksyksi tuli matematiikasta kirjan takaa kotimökki 6.

Kylläpä oli kiva päivä!

keskiviikko 28. elokuuta 2013

Keskiviikko

Huh huh! Onpa opella ollut vauhdikas viikko aina tuntien jälkeen ja läksyt on jääneet merkitsemättä maanantaina ja tiistaina tänne. Läksyt on olleet lapsilla kuitenkin tehtynä - hyvähyvä!

Tänään läksy tuli matematiikan vihkosta. Vihkossa on liimattuna moniste.

Ja vanhemmille tervetuloa illalla vanhempainiltaan!

perjantai 23. elokuuta 2013

Perjantai

Tänään äidinkielen ryhmätunneilla luettiin a-aukeamaa ja tehtiin työkirjasta tehtäviä.

Matematiikan tunnilla oltiin matematiikkaleikkejä.

Käsityötunnilla tehtiin kansioihin nimilappuja ja värityskuvia.

Läksyjä ei tullut.

Ilmassa perjantaista väsymystä.... Onneksi on viikonloppu!

AURINKOISTA VIIKONLOPPUA KAIKILLE!

torstai 22. elokuuta 2013

Torstai

Tänään ehdittiinkin monenlaista. Mm. harjoiteltu kirjoittamaan a-kirjainta, leikattu matematiikan numerokortteja, tehty yllin tunnilla pieni tutkimus luokan oppilaista (että paljonko tyttöjä ja paljonko poikia), kuunneltu Eemeli-kirjaa, askarreltu kansiomerkkejä ja vähän rakenneltu luokkaan saaduista legoistakin.

Läksyksi tuli Aapisen tehtäväkirjasta s. 12, t. 1 (vain t. 1)

keskiviikko 21. elokuuta 2013

Keskiviikko

Ensin oppilailla oli musiikkia ja liikuntaa. Opettajana on Anna-Leena Sorjonen.

Ruokailun jälkeen oli uskontoa tai elämänkatsomustietoa. Uskontoa opettaa Marja ope ja elämänkatsomustietoa Ilkka Nurmi.

Viimeisellä tunnilla erityisopettaja Mirja Karjula kävi teetättämässä omia tehtäviään koko luokalla.

Läksyjä ei tullut.

tiistai 20. elokuuta 2013

Tiistain tohinat

Äidinkielen ryhmätunnilla mentiin ensimmäiselle kirjainsivulle. Ja a-kirjainhan siellä tuli vastaan!
Matematiikassa tehtiin kesken jääneitä sivuja ja tehtäviä sekä lisätehtäviä.
Käsityötunnilla jatkettiin matematiikkapusseja ja sienitaloja.

Läksyksi tuli ensimmäinen varsinainen lukuläksy. Se löytyy Aapisen a-aukeamalta ja on merkitty rastilla.

Läksy vähän vaihtelee lukijoiden taitojen mukaan.

maanantai 19. elokuuta 2013

Maanantai

Äidinkielen tunnilla laulettiin aakkoslaulua, tutkittiin aapisen s. 12-13 kuvia, riimiteltiin ja pelattiin kirjainbingoa.
Matematiikan tunnilla tehtiin päässälaskuja ja harjoiteltiin numeron 2 kirjoittamista.
Kuvataidetunnilla piirrettiin sienitaloja.

Läksyksi tuli matematiikasta kirjan takaa punareunaisilta sivuilta mökki 3.

torstai 15. elokuuta 2013

Torstain tohinat

Tänään olikin pitkä päivä koulussa. Hienosti ekaluokkalaiset jaksoivat päivän ja tekivät tomerasti hommia.

Tänään puhuttiin äidinkielen tunnilla siitä, mitä mm. opettelemme äidinkielessä. Laulettiin aakkoslaulua. Tavutettiin nimiä. Matematiikan tunnilla harjoiteltiin numeroiden 0 ja 1 kirjoittamista. Yllin tunnilla mietittiin mitä kaikkea koulun pihalla voi puuhata. Käsityötunnilla aloitettiin tekemään matematiikkapussia.

Läksyksi tuli matematiikasta punareunaisilta sivuilta kotimökki 2.

keskiviikko 14. elokuuta 2013

keskiviikko 14.8.

Läksyksi tuli matematiikasta kirjan takaosasta punareunaisilta sivuilta kotimökki 1. (puoli sivua)

Matematiikan kirja pitää päällystää.